Before Closing Time reviews:
Blues News 4 / 2016
Vaikka juurimusiikkisektorilla vinyylijulkaisuja varsin tunnollisesti tehdäänkin, on myönnettävä, etten ole vähään aikaan suomalaisvalmisteiseen bluessingleen törmännyt. Kuopiolainen Hole In The Head ei sekään ole aivan kirjaimellisesti bluesyhtye, vaan hyvinkin laajalla kaatosäteellä roots-pellossa piehtaroiva kokoonpano, jolta irtoaa tilanteen vaatiessa mustemman sävelarsenaalin ohella niin katria, punkahtavaa rokkia, kuin rockabillyäkin. Laulaja- kitaristi Sasse Savolainen ja huuliharpisti-tenorifonisti ”Brother Andy” Liukko muodostavat Hole In The Headin ytimen ja ovat myös tuottaneet uuden pikkusoittonsa, jonka materiaali on tarkasti ottaen perua bändin taannoisen esikoisalbumin ”Primitive love” ulkopuolelle jääneistä sessionauhoista Tomi Leinon Suprovox-studiolta, ja niinkin kaukaa, kuin vuodelta 2012. Tiettävästi orkesterin miehitys on sittemmin hieman muuttunut. Tällä levyllä ilonpidosta kuitenkin edellisten lisäksi vastaavat kontrabasisti Turkka Parviainen, rumpali Pekka Laasanen sekä b-puoliskolla baritonisaksofonisti Kyläpäällikkö Kosonen.
Esikoisensa teon jälkeen ilmaisutyyliään tasaista vauhtia yhä omaleimaisemmaksi ja itsevarmemmaksi kuronut Hole In The Head ei ikävä kyllä aivan skarpimmillaan näillä Sasse Savolaisen käsialaa olevilla näytteillä vielä ole. Before Closing time rullaa kyllä leppoisan kantrahtavassa kapakkahengessä Liukon huuliharpun sävyttämänä, mutta varsin arasti ovat kaverukset suoritukseensa lähtenee. Kääntöpuolella revitellystä Holehead City Crossroadsista irtoaa jo ripaus persoonallisuuttakin. Äänitys luo kaikessa tunkkaisuudessaan vahvoja mielleyhtymiä 80- ja 90-lukujen taitteessa eurooppalaiseen rock n´ roll sceneen ilmaantuneeseen ”neobluesbilly”-tyyliin- fonit ja harppu kinastelevat asianmukaisen kaoottisesti soolotilastaan ja myös Savolaisen laulusta voi nyt maistaa kaivattua pippurisuutta. Kunhan reikäpäiset ystävämme vain malttavat suunnata uudemman kerran studioon, on heiltä lupa silloin odottaa jo jotain todella hottia.
Pete Hoppula
Pretty In Noise 2016:
The energy of Brian Setzer, the charm of Gene Vincent and the passion of Roy Hawkins!
If it were genetically possible Brian Setzer and Roy Hawkins children would get that (and I’m sure that this would be musically highly talented) then it would have become quadruplets with security … and that the current four-man line-up the guys from Hole In The Head, consisting Sasse Savolainen (vocals, guitar), Brother Andy Liukko (harmonica, saxophone, guitar, backing vocals), Tony Lehto (upright bass, backing vocals) and Joonas Hiltunen (drums) is.
The band was founded in 1997 in Kuopio Finland by singer and guitarist Sasse Savolainen, who is also the man behind the songs. Since 1997 they have together gone through an admirable musical development and from initially garage punk sound, which combined with a dash of rockabilly, a type now developed holy trinity of their sound by they seem more than ever to work: Rock’n’Roll – Rythm’n’Blues – Country. Exceptionally good recipe for a brilliant, in force only so stomp forming, aural experience. It is no wonder that the guys already shared the stage with the likes of Slim Jim Phantom Trio and The Coffinshakers.
After their last studio album “Primitive Love” (Sasse & Andy Productions – 2015), which struck such they lay now looking with 7 “single” Before Closing Time “. The single is available now. These plate again produced by Andy Sasse & Productions.
“Before Closing Time” is a 2-track long / short more 7 “that has been carefully cultivated in pure rockabilly heart and has completely dedicated to the rock’n’roll, the Rythm’n’Blues and Country. Short: Yes! Efficient: Also yes! The A side starts with “Before Closing Time”. Dignified 174 seconds finest fabric from the dreams of all souls who desire, to have again hit the dance floor in the finest country gear in an old, decorated with a jukebox, barn-like bar full of cowboy hats.
The voice clear and controlled. A story telling. The Drums unobtrusive, minimal, determined to right. The six strings of the guitar are enjoying a pre-self-Way-border Blues schemas. The harmonica only accentuated, then at the peak of the song it comes native with a solo over, flirted, breathed into his ear, invites you for a beer and then said goodbye to its great appearance and adds back the verses spell to. A song definitely brings to want to hear more with a certain tension, so zakk, plate inverted and on it goes with “HoleHead City Crossroads“.
Without further ado the drums blare immediately release fast beat which is bouncing surely the laziest legs put to fleet sole on dance floor. The guitar will not be long in coming and rises solo-like and makes the back room for a grandiose saxophone use. Anyway here seem saxophone, guitar and harmonica more than ever to go hand in hand in hand to respectfully the reins to share on the way to a round, rolling, unstoppable, not boring expectant song which “Rockabilly” has tattooed on his chest ,
But as much as I appreciate their sound, so I have to confess something missing. Something unique. The accurate and indisputable presence of the personal touch. Man, I´m enjoying the single and can not avoid that broadly make associations that make you think of wonderful people who come to you in the sound in mind and your Rockabilly can pulsate vein. Carl Perkins, Roy Hawkins, Brian Setzer, Warren Smith.
But have all these wonderful names had their own thing going and that’s what I miss. Nevertheless, their sound seems to have the magical effect of a time machine. Put the plate on, close your eyes and you find yourself mid ’50´s again around you swinging people with rich, saturated of pomade hair tunnel, swirling petticoats, fuming Creepers and black leather jackets … in the right arm and the left Gene Vincent and Sonny Burgess.
7.0 / 10
Matthias Prawinski
a link to the original text:
Soundi N:o 7 / 2016
Savoon vievät juuret myös Hole In The Headin tapauksessa. Bändi on kulkenut loogisesti autotallirockista kokoajan aikuisempaan ja rootsimpaan suuntaan sortumatta kuitenkaan turvalliseen setärockiin. Before Closing Timen nimikappale on kehityksen pisimmälle kulkenut ralli, joka akustisenakin – huuliharpun höystämänä – on kuumempaa kuin pelkkää kädenlämpöistä rytmibluesista kantritwistillä. B-posken Holehead City Crossroads – rockabillynumero neppailee näppärästi kuin rosoiseksi heittäytynyt Fatboy konsanaan.
Antti Luukkanen
Big Beat N:o 2 / 2016
Tässäpä meille suomalaista käsityötä alusta loppuun, kansista kappaleisiin. Mitä parhainta esimerkkiä miten täällä osataan monenlaista. Sawon muan helmi Hole In The Head on omalla tahollaan puurtanut marginaalissa jo kaksikymmentä vuotta, välillä pikkaisen enemmän ollen esillä ja välillä ollen lähes kadoksissa. Mukavasti juuri kesän istujaisiin, cruisailuihin sun muihin hauskanpitoihin herrat saivat julkaistua tämän omakustannepikkumustan ennen juhannusta. Yhtye on tullut tutuksi aiemmin omintakeisesta garagepunk, rhythm & blues- ja rockabilly-sekoituksestaan, mutta viime aikoina soundi on seestynyt ja melodisuutta on tullut lisää duokeikkojen myötä.
Pilkku on tulossa, paikka alkaa hiljentyä pikkuhiljaa ja viimeisiä epätoivoisia iskuyrityksiä tehdään vahvassa humalassa, jotkut tyytyvät tuomioon notkuen baaritiskillä viimeiseen asti. Näihin tuttuihin tunnelmiin pureutuu ” Before Closing Time” -avaus. Kyseinen biisi onkin mojova yllätys heti kärkeen syvän etelän huuliharppuvetoisella letkeällä countrybluesrokilla kunnon barndance-hengessä. Melodisuutta ja juurevuutta on sopivan ilmavasti mukana ja biisi nappaa mukaansa pilkun tulon tunnelmiin. Rankempata modernia huuliharppuvetoista garagebillyä tarjoilee “Holehead City Crossroads“, jossa kuitenkin oivalla tavalla piristetään biisin yleisilmettä pienillä yökerhojazz- ja rockabillyvivahteilla. Iskee varmasti livetilanteessa sopivasti bilekansaan. Vain digiversiona löytyvä “Holehead Stomp” rullaa aika samoissa sielunmaisemissa edellisen kanssa, ollen tosin ehkä hieman raffimpaa kattii.
Ehdottomasti tutustumisen arvoinen single. Hole In The Head tuo omalla omintakeisella tyylillään kivan lisän Suomi-bändien tarjontaan. Vähän kun vielä saisi enemmän monipuolisuutta biisien välille, niin alkaisi kärkiliigan paikka varmistua, nyt vielä on tyytyminen lupaavana ja tasokkaana haastajana karsintasarjan ryminöihin. Ei paha, sanon senkin uhalla, että joku kokee sen laimeaksi vertailuksi. mutta sen voi myös kokea positiivisesti, jos vain itse niin haluaa.
Wellu Rastas
Primitive Love CD-reviews:
The RingMaster Review (UK) 12.1.2016
“It is always a negative when someone says they need something like a hole in the head, but when it applies to the Finnish rockabilly band of the same name the want is completely different, especially if talking about the band’s debut album Primitive Love. It is a ten track stomp bred in a rockabilly heart but involving spicy rhythm ‘n’ blues and broader rock ‘n’ roll adventure to create something not exactly unique but predominantly individual to Hole In The Head.
The Kuopio hailing band began in 1997, founded by vocalist/guitarist Sasse Savolainen. Two 7” EPs, Tornado Ride (2000) and Trouble Cruiser (2003) were well-received successes for a band also experiencing a few line-up changes. The summer of 2012 saw the quartet of Sasse, Brother Andy Liukko (guitar, harmonica, sax), Turkka (upright bass), and Laasanen (drums) begin recording Primitive Love with Tomi Leino at Suprovox Studio, Ikkala. In the wake of the recording though Laasanen left the band with Turkka subsequently leaving too. The remaining pair decided to carry on performing as the Sasse & Andy Duo and work towards releasing the album. New impetus to Hole in the Head after its near demise came with the recruitment of Tony Lehto (upright bass) and Joonas Hiltunen (drums), the band hitting the live scene again with force further backed by the 2015 release of Primitive Love.
A strong start to the album is made by Out of Hands, the opener coaxing ears with scuzzy guitar and the winy charm of Andy’s harmonica incitement. With punchy rhythms and inviting vocals, the enjoyable encounter is an easy to climb on board canter with swinging hips and excitable energy that has feet bouncing and attention aroused. Increasingly more virulent as it stomps into its dynamic climax, the track passes an already keen appetite over to the following Bad Luck Driver. Straight away a sultry and siren-esque psychobilly tang wraps ears as the bass of Turkka gets the instincts going with its delicious dark stroll. With beats just as enticing, the track only blossoms further as blues lined tempting escapes through a flirtatious sax as the potent tones of Sasse strike up further pleasure and satisfaction, each adding to the excellent Frantic Flintstones meets Ray Campi with a touch of Roy Hawkins like song.
From one big treat to another as the dark noir mystique of The Night Walk takes over, its blues/surf blend of temptation a smouldering seduction of spicy air and sound. The resonating elegance of the guitar comes with a great sinister swell to its tone whilst the rhythms perfectly temper that intoxication with understated but pungent repetition. Already song by song, Primitive Love gets thicker and bolder in adventurous invention, a trend continuing with the swiftly magnetic Let Me Be Your Heartbeat. Imagine The Stray Cats in collusion with Tiger Army without the haunting and you have the anthemic prowess of a gripping track only broadening in varied sound with each passing minute.
Vintage Kind of Fever leaps in with tenacious rhythms and an energetic swagger next, its fifties nurtured and robustly delivered rockabilly weave littered with flaming sax, scything guitar, and a rhythmic rumble to lose the body too. Addiction is inevitable as also through the bluesabilly romp of Rude Boy Blues, a mix of rousing enterprise and fiery flavouring at times reminding of The Shakin’ Pyramids. Both tracks are superb incitements to lose inhibitions to and quickly backed by the jazzy canter of Lonely Wolf, the song a Parisian touched harmonica wielding vagabond of a song which simply leads hips into an eager sway.
Rhythmic jabs and swinging hooks are the order of the day within Knock Out Boogie, bass and guitar hooks hypnotic bait as masterful vocals and bodacious sax lead the listener on a rebellious yet controlled dance before having to make way for the sixties R&B hued blues devilry of Wolf Girl. Bounding around with the scent of The Living End and Johnny Burnette to its insatiable energy and feverish character, the song just entices and incites like a frisky temptress.
The album is closed by Bondage Love, a track living up to hopes inspired by its title with its exotic melodic landscape and addictively nagging rhythms. Like a rapture driven shindig on the banks of the River Nile, further accentuated by the Madness like smooch of the sax, the track is pure manna for ears and rock ‘n’ roll passions; a claim easy to attach to the whole of Primitive Love.
It may have taken time to see the light of day, but Primitive Love hits the sweet spot with persistent ease whilst suggesting to the world that Finland has a rockabilly/R&B band which deserves real attention.”
Pete RingMaster
Blues-Finland.com 8.10.2015
Reikäpäistä rokkia
Kuopiolainen Hole In The Head oli nimenä tuttu jo paljon ennen kuin kuulinensimmäistäkään säveltä heiltä. Savon suunnalta korviini kantautui kehuja bändin hyvästä meiningistä. Levyn perusteella huomaan, että kehut eivät ole kummunneet tyhjästä.
Hole In The Headin johtohahmot ovat kitaristi-laulaja Sasse Savolainen sekä huuliharpun, saksofonin, kitaran ja taustalaulun hoitava Brother Andy Liukko.
Komppiryhmä näyttää matkan varrella vaihtuneen jokuseenkin otteeseen ja viimeksi tämän levyn teon jälkeen. Ensimmäisenä huomion kiinnittää pontevan irtonainen soitto. Levyltä kuulee, että studiossa ei ole jäpitetty takamus penkissä musisoiden, vaan siellä(kin) on annettu mennä. Aivan liian harvoin näin hyvä meininki levylle tallentuu. Seuraavana vahvuutena nousee esiin bändin, eli Sassen, omat piisit. Ne ovat oivallista kamaa kautta levyn. Vaikutteita on ammennettu pitkälti rockabillyn maailmasta, mutta maustamistakaan ei ole pelätty. Mukaan on nakkailtu rohkeasti popmaisia sävyjäkin. Niille ei kuitenkaan anneta liiaksi sananvaltaa.
Liukon puhaltimet (tai no, harppuahan myös imetään) nousevat merkittävään rooliin. Heti avausraidalla ”Out Of Hands” hänen harputtelunsa on voimallista – jopa räkäistä. Saksofoni sen sijaan tarjoaa hillitympiä tyylittelyjä kappaleisiin. Autotallimainen rehvakkuus tuo sopivasti särmää rauhallisempiinkin raitoihin, ja komppia kuljettava kontrabasso pitää soundin billyhtävänä. Verkkaisempaa osastoa edustava ”The Nightwalk” vääntää tunnelmaa rautalangasta ja ”Lonely Wolf” heittäytyy matalalta soitetun huuliharpun säestämänä peräti herkäksi. Levyn päätöksenä kuultava, toisenlaista herkkyyttä sisältävä ”Bondage Love” vie kuulijan yllättäen musiikilliselle matkalle itäisiin maihin.
Myös rokkiosasto hoidetaan monipuolisesti. Kappaleissa on ideaa ja tarttuvia kertosäkeistöjäkin. Esimerkiksi ”Vintage Kind Of Fever” ja ”Rude Baby Boy” kulkevat suorastaan muikeasti. Levyn lähestulkoon nimiraita ”Wolf Girl” ilahduttaa piratesmaisilla otteillaan.
Vielä kun levyn kannet ovat kerrassaan tyylikkäät, ”Primitive Lovesta” on hankala löytää mitään torumista. Paketti on hyvin kasassa. Lienee siis paras liittyä bändin kehujien sakkiin.
Marko Aho
Big Beat 2 / 2015
On bändejä, jotka julkaisevat esikoistäyspitkänsä heti kun heillä on tarpeeksi biisimateriaalia levyn tekoon. Bändejä, jotka kiirehtivät levyntekoon miettimättä onko bändi ja materiaali tarpeeksi kypsää jaa laadukasta muualle kuin demotason julkaisulle. Jälki on usein rumaa ja liika hötkyily puree bändiä kollektiivisesta pepusta. Sitten on Hole In The Headin kaltaisia bändejä, jotka eivät turhia kiirehdi. 1990-luvun puolivälin maissa perustettu yhtye julkaisee vasta nyt esikoistäyspitkänsä. Hidas kypsyttely, hiominen ja hienosäätäminen kuuluvat levyltä pelkässä hyvässä. Lopputuloksena on debyytti, joka on sen verran kypsä, että harvoin moista vastaan tulee. Kuopiolaisyhtye on näitä hyvällä tavalla vaikeasti lokeroitavia bändejä. Laveasti puhuen on helppo sanoa, että Hole In The Head on rockyhtye, jopa roots-yhtye, mutta sen jälkeen bändi kieltäytyy mahtumasta lokeroihin tai karsinoihin. Musiikissa yhdistyy rock & roll, rockabilly, country, blues, surf, garage, ajoitaiset jazz-elementit ja siellä täällä levyä törmää oikeastaan vaikka mihin, aina psychobillystä Doorsin kaltaiseen happorokkiin. Jos nyt vähän tarkemmin kuitenkin lähtee levyn soundia kuvailemaan, esittäisin, että Hole In The Headin musiikillisen sopan tärkeimmät ainesosat ovat reippaan rokkaava blues ja armottoman juurekkaasti svengaava rock & roll. Sopivan ja tarkoituksenmukaisen hiomattomat soundit antavat levylle rouhean garage-viban. Ajoittain levyllä kuultava huuliharppu vie ajatukset välillä jopa aavistuksen Legendary Shack Shakersien suuntaan. Esimerkiksi ”Bad Luck Driverissa” on samantapaista munakasta huuliharppuboogieta, kuin Kentuckyn ihmeellä, vaikka soolon voisikin vähän rajummin revitellä. Kovia biisejä levyltä ei tarvitse kauaa etsiä: ”Bad Luck Driver” iskee heti ensi kuulemalta, sitä seuraava ”The Night Walk” jää mieleen Doorsin ”Riders On The Storm”-henkisyydellään ja kevyen jatsahtava ”Lonely Wolf” piirtää mieleen kuvan syyssateen ja yksinäisyyden ankeudesta. Ikävä kyllä sellaista luun lopullisesti kurkkuun lyövää magnum opusta levyltä ei löydy, sellaista musiikillista pistettä i:n päälle. Vaan kovin pieni moinen kritiikin aihe on, kun esikoislevyllään Hole In The Head tarjoaa kymmenen biisin verran kaikki EU:n laatuvaatimukset täyttävää rock & rollia. Vakuuttavaa jälkeä, kerrassaan!
Jesse Ryhänen
Soundi (4/2015):
Savossa ei turhaan hötkyillä. Kuopiolaiset reikäpäät julkaisivat ensimmäiset vinyyli-ep:nsä jo vuosituhannen alkupuolella, mutta debyyttialbumia on saatu odottaa tähän päivään asti. Syyn ymmärtää sikäli, että porukan musiikki on käynyt hienoisen muuodonmuutoksen rähjäisestä garage rockista kohti rootsimpaa ilmaisua. Nyt yhtye on yhtä kotonaan vaikkapa blues-festareilla tai rockabilly-kinkereissä. Miksikään setärockiksi ei Hole In The Headin runttaus oli silti laimentunut. Autotallin – ja tukkaan läästityn rasvan käry löyhkää läpi kuulokuvassakin. Taustalla nykii pirullinen jytke, eikä rosoja ole loppuun asti poiskaan hiottu. Suurin syy siihen on räkää täyteen puhallettu huuliharppu , jota rääkätään useammassakin rallissa. Pystybasso määrittelee rytmin jämptiyden ja saksofonin töräyttely estää sovituksia jähmettymästä turhan minimalistiseksi. Primitive Love ei lankea siihen sudenkuoppaan, että musaa olisi tehty vain genrepuristeille. Levystä digatakseen ei tarvitse ottaa 50-luvun oppitunteja. The Night Walkin tunnistaa Wanda Jacksonin Funnel of love-mukaelmaksi ilmankin. Äijämäisen pärryytyksen lisäksi sällit osaavat myös melodisemman laidan, kuten nätti Let Me Be Your Heartbeat osoittaa.
Antti Luukkanen
4 / 5 tähteä
Blues News (2/2015):
Hole in the Head on Kuopiosta lähtöisin oleva ryhmä, joka on ollut tien päällä jo vuodesta 1997. Nyt on viimeinkin saatu kokonainen 10 kappaletta sisältävä albumi kasaan. Päällimmäisen touhussa häärii Sasse Savolainen, joka on tehnyt kaikki kappaleet ja hoitaa kitarat ja laulut. Bändin kokoonpano on jonkin verran muuttunut vuosien saatossa. Tällä hetkellä mukana ovat Sassen lisäksi Brother Andy, joka vastaa harpusta ja saksofonista jollain raidoilla sekä Laasanen rummuissa ja Turkka läskibassossa. Herrojen musiikki on railakas kimara rockabillyä ja kantria, jossa on mukana vivahde autotallirokkia ja popinkin ainesosia. Kyseessä on siis erittäin viehko paketti, joka pysyy vakaasti koossa juuri sopivan mittaiset 40 minuuttia. Musiikissa ei yritetäkään mitään liikoja ja se juuri tekee tästä hyvän suorituksen. Suomessa osataan tehdä tätä tyylilajia ja HITH:n lähtökohdat lienevät juuri Melrosen ja Hearthillin tapaisissa alan pioneereissa. harppu ja foni tuovat muutamiin kappaleisiin myös rhythm’n’blues -sävyjä, jotka vain lisäävät kokonaisuuteen sopivasti väriä. Out Of Hands ja Rude Boy Blues kulkevatkin harpun voimalla Memphisin kompissa särökitaralla. Albumin päättää itämaisia sävyjä uhkuva nahka- ja fetissiveto Bondage Love, joka lupailee, että HITH voi tulevaisuudessa laajentaa repertuaariaan oman genrensä ulkopuolellekin. Levy on äänitetty jo vuonna 2012 Tomi Leinon studioilla, mutta lopputulosta on kannattanut viilata ja odotella. Bändi on pitänyt keikkataukoa, mutta nyt albumin ilmestyessä on tiedossa keikkojakin. Tämän kuuntelukokemuksen perusteella bändi on hyvä lisä tämän sarjan klubitykkeihin.
Jorma Riihikoski
Imperiumi.net:
Vaikka Primitive Love on Kuopiosta kotoisin olevan Hole In The Headin esikoistäyspitkä, eikä aiemmasta diskografiasta löydy kuin muutama pienjulkaisu, ei kyseessä ole mikään untuvikkobändi: savolaispoppoo on perustettu jo vuonna 1997. Liki 20 vuoden kypsyttely kuuluukin musiikissa, sillä Primitive Love ei missään nimessä hae suuntaansa tai haahuile muutenkaan. Päinvastoin, kyseessä on erittäin fokusoitunut ja tyylikäs levy bändiltä joka on jo etsikkoaikansa kokenut ja tietää mitä tekee, ja lunastaa itsevarmasti paikkansa suomalaisen rock & roll- sekä juurimusiikin pitkässä jatkumossa.
Bändin soundissa yhdistyy saumattomasti rock & roll, garage, rockabilly, rytmiblues, country, surf ja ajoittainen jatsahtavuus. Rytmikäs ja rämeinen blues tuntuisi olevan Hole In The Headin soundin kulmakivi muuten hyvin vaihtelurikkaassa tyylien kirjossa: Knock Out Boogien big band/jazz –henkisestä bluesbillystä The Night Walkin Riders Of The Storm -henkisestä fiilistelystä Rude Boy Bluesin huuliharpun siivittämään sykähdyttävän rytmikkääseen rockabillyyn, unohtamatta Bad Luck Driverin lievän psychobillyhenkistä, rouheaa bluespalaa. Eritoten tiukka blues-huuliharppu paaluttaa bluesin hyvin vahvasti primitiivisen alkuvoimaisen rokkauksen perustaksi, ja parissa biisissä käytetty saksofoni tuo hämyisän jatsahtavaa eksotiikkaa, etenkin lopetusraidalle. Ja mikä parasta, vaihtelustaan huolimatta levy on eheä kokonaisuus.
Jos nyt jotain napisemisen aihetta levyltä lähtee etsimään, niin ehkä vielä hiukan railakkaampaa ja villimpää irrottelua jää kaipaamaan: esim. jo mainitun Bad Luck Driverin huuliharppusoolon soisi revittelevän vieläkin enemmän, ja muutenkin jää vähän sellainen mielikuva, että studiossa ollaan oltu vähän turhan pidättyväisiä. Ja vaikka levyllä on monta hyvää biisiä, jää se levyn lopullisesti aivojen nurkkiin iskostava Iso Hitti uupumaan, sellainen ihan viimeisen päälle upea biisi joka toimisi ikään kuin loppusilauksena hyvälle kokonaisuudelle. Isoja skrupuja levyltä ei kuitenkaan löydy vaikka etsimällä etsisi: laulaja Sasse Savolaisen kirkas ääni ääntää englantia suomalaisella mittapuulla hyvin, ja niin soitanta-, sävellys-, sovitus- kuin tuotantopuolikin on edellä mainituista pikkuseikoista huolimatta oikein mallikkaassa kunnossa.
Tässä on levy jota voin melko surutta suositella Imperiumin lukijakunnan juurimusiikin ystäville.
8/10
Mesta.net:
Primitive Love on kuopiolaisen roots rock n´roll -ryhmä Hole In The Headin esikoispitkä, vaikka bändi on höylännyt roots’n’rollia jo vuodesta 1997 lähtien. Kokoonpanolle pitää jakaa kiitosta selkeän vanhahtavasta vintage-linjasta. Psychobillyä ei ole väkisin väännetty mukaan lisäämään mediaseksikkyyttä. Kuopion miehet luottavat orgaanisen roots rockin ja “torttutukkameiningin” voimaan. Hole In The Head kahlaa läpi rock & rollit, rytmibluesit, rockabillyn, garagen sekä surfin ripauksella countryhenkeä. Ulosannissa on sähködieetin pehmeyttä mutta tarvittaessa skebasta irtoaa terävää pörinää!
Kiekon aloittava Out of hands on levyn reippainta juurirokitusta, huuliharppu on ehdoton kingi.Bad luck driver ottaa kyytipojaksi hienoisen psychovaihteen mutta countryhenkinen The Night walk osoittaa jo tietä Hole In The Headin monipuolisuuteen. Vintage kind of fever on nimensä mukaisesti melkoista Elvis/Gene Vincent -poljentoa, jossa on suorastaan hypnoottista lentoa. Suobluesin värittämä Rude boy blues on aivan mainio rohiseva tuuletus. Knock out boogie vie jalat alta vahvan vaskiosaston ansiosta. Wolf girl henkii suoranaista outlaw-meininkiä, rosoinen metsäläisblues on allekirjoittaneen ehdottomia suosikkeja.
Loppupeleissä Hole In The Head kuulostaa paikoin turhankin siistiltä. Wolf girlin kaltaista rohinaa kaipaisi useampaan viisuun. Huuliharpusta ja saksofonista irtoaa kuitenkin lisäpisteitä. Hole In The Head seisoo tiukasti valitsemansa linjan takana, ilman ohilaukauksia. Soittotyöskentelyn varmuus on ihailtavaa vaikka muutaman siivun kohdalla studioilmapiiri lienee vienyt miehistä parhaimman liekin. Hole In The Head on orkestereita, jotka tulisi “arvioida” vasta livekokemuksen perusteella.
vintage: 8/10
roots: 8/10
yhteensä 7.7